21/09/23

Kun omena putoaa pulloon

Paraisilla omena muuttaa muotoaan ja jalostuu mitä kuplivimmiksi juomiksi. Heisalacraft valmistaaa käsityönä siidereitä, limonadeja ja juomasekoituksia. 

Juho Nummi perusti Skärgårdscider Oy:n vuonna 2017 kotinsa uima-altaaseen. Yhteistyö heisalalaisen omenanviljelijän Toni Rahkosen kanssa johti siihen, että 2018 tuotanto siirrettiin Heisalaan. Vuonna 2019 kypsyi siidereiden ohella ottaa etiketeistä vastannut Joonas Lehtimäki yritykseen mukaan. Kvartetin kruunasi vankkaa myyntikokemusta edustava Henri Saarinen. 

Yhden miehen Skärgårdscideristä oli kuoriutunut neljän äijän juomatehdas: Heisala Craft Drink Company.

“Yrityksessämme on monenlaista osaajaa. Juho on koulutukseltaan viinintekijä, Joonas on sarjakuvataiteilija ja vastaa visuaalisesta ilmeestä, Toni on omenatarhuri kolmannessa polvessa ja Henri myyntiosaaja”, summaa Juho ja jatkaa:  

“Uskomme puhtaisiin raaka-aineisiin, laadukkaisiin tuotteisiin, avoimeen meininkiin ja henkilökohtaiseen palveluun. Kaiken takana on tekemisen ilo: teemme hommat tarvittavalla vakavuudella, mutta emme vakavalla naamalla. Tule vaikka toteamaan tämä paikan päälle!”

Siideri putsaa pöydän

Idea juomien valmistukseen kaupallisesti syntyi harrastuksen kautta. Heisalan saaressa on viljelty omenaa pian 100 vuotta. Kaikki Heisalacraftin käyttämä omena tulee saarelta ja ovat käsin poimittuja. Tänä vuonna juomia tuotetaan noin 30 000 l.

“Yli 10 vuotta tuli kokeiltua valmistaa viinejä, siidereitä ja likööreitä. Lopulta siideri vei voiton ja harrastus alkoi pyöriä sen ympärillä. Muutaman vuoden harrastamisen jälkeen päätin lähteä yrittäjäksi.” 

Heisalaisuusaste on kova. “Intohimo juomien valmistamiseen syntyy halusta luoda jotain uutta ja Suomalaista tuotetta, kotimaisista raaka-aineista. Jonkin verran käytämme ulkomaisia mausteita, mutta pääraaka-aineemme on aina kotimaista ja yleensä myös Heisalan saaresta.” 

Yksityiskohtaisia paljastuksia juomaresepteistä ei ole luvassa: “Salaisuutemme on huono huumori. Onnistumisia – ja parasta –  ovat asiakkailta tulevat mukavat asiakaspalautteet ja se iloinen ilme, kun maistaa juomaamme”, tiivistää Juho.